Peltobiomassat

Maatalouden tuotantopinta-alojen uudet tulokkaat ovat energiakasvit.
Maa- ja metsätalousministeriö asettama pellonkäytön työryhmä luovutti 29.12.2005.
maa- ja metsätalousministerille mietintönsä, jossa se pohti peltoalan käytön kehityssuuntia Suomessa. Äärimmäisessä arviossa bioenergian tuotanto ja käyttö lisääntyvät voimakkaasti ja erilaisten pellolla viljeltävien energiakasvien tuotanto saattaisi nousta jopa 500 000 hehtaariin; tämän arvioidaan olevan se maksimiala, joka voidaan varata energiakasvituotantoon aiheuttamatta haittaa ravintokasvien viljelylle.

Tunnetuin energiakasvi lienee ruokohelpi. Ensimmäiset viljelyalueet ovat olleet käytöstä poistetuilla turvesoilla, mutta uudemmista sopimuksista yhä suurempi osa on tavallisilla viljelmillä sijaitsevalla peltomaalla.

Olkien energiakäyttö, viljan käyttö energiaksi ja esimerkiksi hampun tai pellavan käyttö energiakasveina ovat mahdollisia, joskin vielä vähäisiä peltobiomassan tuotantomuotoja.

Biodieselin ja bioetanolin tuotantoon on mahdollista käyttää peltobiomassoja. Soveliaita kasveja olisivat öljykasvit, kuten rypsi ja sokeri- ja tärkkelyspitoiset kasvit, esimerkiksi sokerijuurikas ja ohra.

Tiedonlähteitä

Yleistä tietoa peltobiomassoista löytyy esimerkiksi Farmit –sivuilta:
» www.farmit.net

Tietoa energiapajun viljelystä löytyy sivuilta:
» www.suomenenergiapaju.fi

Toimijoita

Peltoenergian parissa toimii valtakunnallinen ProAgria:
» www.proagria.fi

Vapo on myös peltoenergiatoimija:
» www.vapo.fi